Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Uncategorized’ Category

Blogit olivat aikanaan iso juttu. Nyt niiden kirjoittaminen näyttää olevan harvojen hommaa. Some on vienyt meidät mukanaan, kenet Facebookiin kenet Google plussaan. Näin on tainnut käydä minullekin.
Blogeille on toki vielä paikkansa sellaisen informaation välittämisessä, johon yksinkertaisemmat some-vempaimet eivät pysty. Ajatellaan vaikka alati muuttuvaa mobiili-maailmaa, uusien laitteiden ja appsien virtaa. Itse esittelin FairPhonen vuosi sitten. Laite on tuon jälkeen päivittynyt muutaman kerran ja suomen kielikin on saatu käyttöön. Uutta esittelyä en kuitenkaan ole ajatellut kirjoittaa. Kiinnostuneet löytävät varmaan tietoa puhelimen omilta sivuilta.
Älypuhelinmarkkinoilta kuuluu kuitenkin jatkuvasti kiintoisia uutisia. Erilaisia Linux -pohjaisia puhelimia on julkaistu ja Ubuntukin on saamassa omansa myyntiin. Näistä uusista vimpaimista voisi hyvinkin jotain lähiaikoina kirjoittaa.
Mutta tuohon otsikon kysymykseen. Olemmeko siirtyneet jo post-blogi aikaan vai vieläkö blogeilla on paikkansa. Satunnaiset lukijat, kommentoikaapa omaa netti-elämäänne. Joko blogit ovat jääneet selän taakse, ja mitä ovat ne jutut joita itse eniten käytätte ja seuraamme?

Read Full Post »

Nokian johtaja Stephen Elop ilmoitti tänään yllättäen internet-viestissään, että Nokia luopuu Windows -käyttöjärjestelmästä puhelimissaan ja pääosin myös yrityksen työpöydillä.

Elop kertoo päätyneensä tähän ratkaisuun useista syistä. Markkinoiden reaktio aiemmasta Windows -päätöksestä oli yksiselitteinen, toteaa hän. Osakkeiden hinta on romahtanut kolmanneksen. Ei tällaista osattu odottaa. Tämähän riepoo osakkeenomistajia. Kurssi on saatava takaisin nousuun.

Elop kertoo seuranneensa jonkin aikaa erään avoimen lähdekoodin yhteisön työskentelyä in cognito. Se oli sykähdyttävä kokemus. Kaikki  saivat esittää mitä halusivat, ja hyvät ideat seurasivat toistaan. Ei tarvittu ankaraa kuria ja potkuilla pelottelua. Kaikki olivat innoissaan siitä mitä tekivät. Innovatiivisuus sävähdytti. Yht’äkkiä tajusin, että juuri tämä on se mikä on Nokialta puuttunut.

Elop kertoo saaneensa myös runsaasti palautetta omasta johtamistyylistään, joka on tuottanut hänelle lempinimen ”Teurastaja”. Tajusin yht’äkkiä, että voinkin olla avoin ja innostava johtaja. Ei minun tehtävänäni ole polttaa lauttoja – tai siltoja takanani, vaan innostaa ja innostua yhdessä kehittäjien ja käyttäjien kanssa. Avoimessa järjestelmässä saamme kaiken hyödyn irti kaikkien luovuudesta. Kehitämme jatkossa Symbian, Meego, WebOS ja Android laitteita kaikkiin mahdollisiin tarpeisiin, puhelimista televisioihin, toteaa Elop.

Windowsin suljettu ekosysteemi ei tarjoa sitä, mitä olemme tavoittelemassa – really connecting people. Uusi linjaus astuu voimaan välittömästi. Asiasta enemmän lehdistötilaisuudessa tänä iltana Keilaniemessä klo 18.30.

Read Full Post »